Öljypellava ja terveys
Öljypellavan eri osilla on erilaisia terveyteen vaikuttavia ominaisuuksia. Vanhimpia tunnettuja pellavan käyttömuotoja on kokonaisten siementen liottaminen haaleassa vedessä ja näin muodostuneen geeliytyneen seoksen nauttiminen vatsaa rauhoittavana valmisteena.

Kuva: Myllyn Paras
Pellavansiementä käytetään yhä edelleen yllä mainittuun tarkoitukseen. Lisäksi pellavansiemenestä puristetaan kylmäpuristusmenetelmällä öljyä ja samassa yhteydessä syntyy myös raaka-aine pellavansiemenrouhetta varten.
Öljypellavan terveyttä edistäviä vaikutuksia hyödynnetään myös elintarviketeollisuudessa.
Pellavansiemenen ydin sisältää runsaasti proteiineja, öljyä ja kuitua. Pellavan proteiinit ovat albumiini, globuliini, gluteliini ja prolamiini. Pellava ei sisällä gluteenia. Pellavansiemenissä on kolme merkittävää terveyteen vaikuttavaa tekijää.
Pellavansiemen on erinomainen välttämättömien rasvahappojen lähde.
Rasvahapot
Pellavaöljy sisältää kahta ihmisen elimistölle välttämätöntä rasvahappoa, alfalinoleenihappoa (omega-3) ja linolihappoa (omega-6). Näitä kahta rasvahappoa ihmisen on saatava ravinnostaan päivittäin. Mm. suurin osa aivojen rasvakudosta koostuu omega-3 rasvahapoista.
Pellavansiemenöljyssä on omega-3 rasvahappoa (alfalinoleenihappo) erityisen runsaasti (60 %) -enemmän kuin missään muussa tunnetussa kasviöljyssä. Edellä mainittujen omega-rasvahappojen (omega-3:omega-6) suhde on pellavaöljyssä 4:1.
Kaikista pellavansiemenöljyn rasvahapoista lähes 80 % on monityydyttymättömiä ja noin 13 % kertatyydyttymättömiä.
Kuidut
Suomalaisten päivittäinen kuidunsaanti on edelleen väestötasolla nykyistä ravitsemussuositusta alhaisempi. Pellavansiemenrouhe sisältää keskimäärin 37 % ravintokuitua, eli runsaasti. Tästä kuidusta 2/3 on veteen liukenematonta ja 1/3 veteen liukenevaa. Liukenematon kuitu edistää suoliston ja koko ruuansulatuksen säännöllistä toimintaa ja hyvinvointia. Liukoinen kuitu puolestaan sitoo suolistossa sappihappoja ja lisää siten kolesterolin erittymistä ulosteeseen.
Pellavansiemenen pinnalla on tunnetusti paksu ja tiivis kasvilimakerros, jonka osuus siemenen painosta on 4-8 %. Kasvilima koostuu mm. useista pitkäketjuisista sokereista, pentosaaneista. Tämän liukoisen kuidun eristämistä ja käyttöä on tutkittu paljon viimeisten vuosien aikana eri puolilla maailmaa.
Pellavan liukoinen kuitu sitoo runsaasti vettä ja toimii myös emulgaattorina. Liukoinen kuitu koostuu polysakkarideista, jotka ovat kiinnittyneet lujasti siemenen kuoriosaan.
Lignaani
Pellavansiemenrouhe sisältää lignaania keskimäärin 0,7 g / 100 g. Tämä on satoja kertoja enemmän kuin muissa viljelykasveissa. Lignaani on kasviestrogeeni, joka on hyvin tehokas antioksidantti. Suolistossa lignaani hajoaa enterolaktoniksi. Sen vaikutuksia on tutkittu sydän- ja verisuonisairauksien sekä hormoniperäisen syövän ehkäisyssä.
|